4738 Näkymät
The Place Beyond the Pines

The Place Beyond the Pines

4738 Näkymät
Luke on määränpäätön uskalikko, joka kulkee kaupungista toiseen tekemässä stunt-performansseja moottoripyörällään. Matkalla hän kohtaa menneisyytensä Rominan ja saa tietää tulleensa isäksi sillä aikaa, kun on keskittynyt maailman karnevaaleihin. Hän päättää ryhtyä vastuulliseksi perheenpääksi, hylätä elon tien päällä ja tienata elantonsa arkisesti automekaanikkona. Huoltamon Robin keksii kuin keksiikin käyttöä stunt-taitoiselle Lukelle - ilmiömäisenä sarjapankkiryöstäjänä. Ei aikaakaan, kun lainvalvoja Avery Crossin koura tavoittaa sankarin. Kunnianhimoinen keltanokka Avery harhailee vaarallisen korruptoituneen etsivä Delucan ikeen alla, etsien tasapainoa työn, vaimonsa ja poikansa välillä. Lopulta kahden perheenpuolustajan, Averyn ja Luken, yhteenotto säteilee myös kummankin jälkikasvun harteille, eikä pojille jää muuta vaihtoehtoa, kuin katsoa silmiin kohtalokasta, mutta yhteistä isiensä perintöä.